Kevein meikein


Minulta on kysytty monta kertaa meikittömiä kuvia tai vähämeikkisempää lookkia. Aiheestahan löytyy blogista jo ainakin yksi postaus, mutta tässä on hieman lisää materiaalia kuvien muodossa. Lisäksi kevyttä pohdintaa, miksi aihe on kiehtonut lukijoita. :)

Yllä olevat kuvat esittävät Idaa, henkilöä alternativemalli Shadow Selfin takana. Tuo on se ihminen, jonka ystäväni näkevät yleensä (ainakin näin ilmeiden puolesta - tyylihän minulla vaihtelee enemmän tai vähemmän ja siinä on aina joku twist). Voitte kuitenkin kuvitella, että ylläolevat poseeraukset voisivat olla keikoilla hieman kyseenalaisia! Alla olevassa kuvassa näkyy btw eräs melko usein kuvissa käyttämistäni blankommista ilmeistä. Lisäyksenä kenties kulmien kohottaminen... Itsestäni on kiehtovaa joskus tutkia peilin edessä meikittömänä sellaisia eleitäni ja ilmeitäni, joita yleensä tulee maneerinomaisesti käytettyä lähinnä voimakkaissa meikeissä ja kameran edess. Koko ilme saattaa muuttua ihan täysin - erittäin mielenkiintoista tarkasteltavaa ja myös asia, joka hyödyttäisi varmasti jokaista mallia kehittymisessä.

Ripsiväriä ja mineraalimeikkiä.

Minua viehättää tummuus silmien ympärillä ja rakastan korostaa omien silmieni sisänurkkia, jotka pienestkin siristämällä menevät ihan kapoisiksi! Mutta pidän kyllä myös silmistäni ihan noin yleiselläkin tasolla. Olen suhteellisen sinut itseni kanssa, mutta yksi asia on, jota meikin avulla ihan suoraan myös pyrin peittämään: akne. Siitä pirulaisesta en pääse eroon ja lääkärin mukaan finnit seurannevat minua niin kauan, kun hormonitoiminta on mitä on. Sen astehan vaihtelee minulla -todella- paljon, enkä mieluiten lähde hirveästi edes kuvailemaan itseäni, jos se on ihan räjähtämispisteessä. Silloin sitä tahtoo antaa ihon levätä ja puhdistautua. Ajattelin olla ihan superrohkea ja tehdä jossain välissä ihopostausta, jossa länttään ne kaameimmat kuvat esille. Se on oikeasti vaan todella scary shit, koska taitaa olla oikeasti ainoa asia, josta olen hyvin epävarma ja johon olen tyytymätön ajoittain. Mutta kuten sanottu, se vaihtelee hirveästi. Säästän teitä suohirviöltä vielä tämän entryn ajan ja postaan meikittömät kuvat niistä vaiheista, kun iho on hyvässä kunnossa. ;) Pääsette mässäilemään aknellani kyllä vielä! 

Alla oikealla olevassa kuvassa taisi olla kyllä ihohuokosia pehmennetty. Oh noes. :| Mutta saa siitä silti idean muutoin tästä pärstästä. Huomaa lempilinssit, jotka olivat osa Shadow Self -brändäytymistäni, kunnes onnistuin hajottamaan ne, enkä ole löytänyt enää vastaavia. Jos tulee vastaan, kertokaa!


Lukijoiden halu virheellisyyteen on muuten todella mielenkiintoista. Sille on varmaan moniakin syitä. Osa tahtoo nähdä sen herkkyyden ja inhimillisyyden valkeiden piilolinssien ja teräksenkylmäksi treenatun mallikatseen takaa. Osa haluaa tuntea olonsa paremmaksi, kun voi sanoa itselleen, että "Vittu mikä akne lol". Osa haluaa tuntea olonsa paremmaksi ajatellen "Ooh! Tuo ihminen on menestynyt ja tykätty ja sillä on kaikkea siistiä, vaikka siinä on virheitä! Minäkin voin!". Eli tavallaan se täydellisyysilluusion rikkominen luo huojennusta. Ei kukaan meistä täydellinen ole - ja se pääsee usein unohtumaan erityisesti, jos idolit ovat alter-egoja. Kirjoittaja Shadow Selfin takana on varsin eri asia kuin Shadow Self itse. Aina välillä haluan muistuttaa siitä. Sitten on myös se porukka, joka ei pidä meikkaamisesta yleensä ja haluaa päästä kertomaan "Olet paljon kauniimpi ilman mitään meikkiä". Itse kuulun eniten sellaiseen kastiin, jota kiinnostaa ylipäänsä, mitä sieltä meikin alta löytyy. "Ahaa! Sillä on tuollaiset kasvot!". Olen niitä ihmisiä, jotka katsovat RuPaul's drag racen ihan kikseissä ja ihastelee näiden upeiden naisten takaa löytyviä upeita miehiä, tuijottaen suurella mielenkiinnolla muuntaumiskikkoja.

Syitä on siis monia ja ymmärrän hyvin, miksi kysytte näitä kuvia niin usein - oli oma syynne sitten se negatiivinen mässäily, positiivinen itsetunnonbuustaaminen (nope, se ei ole multa pois, jos joku saa paremman olon huomatessaan minunkin olevan ihan ihminen vain) tai silkka uteliaisuus.

Ja niin! Meneehän se myös toisin päin. Jos minulla on ystäviä, jotka eivät koske siveltimellä kasvoihinsa, olen aina todella kiinnostunut näkemään heidät meikin kera. Muuntautuminen on siistiä!

Spontaani orgasmi kaikille niille saan-kiksejä-kun-sillei-ookaan-korsettii-ja-korkoja-vaa-jotkut-hippiretalevaatteet -lukijoille!

Duunipäivä ja mukavuudenhalua hupparin kera. Myönnettäköön kuitenkin, että arkisimmillaankin vaatteissani on yleensä aina jokin juju. Todella harvoin näkee pelkästään jonkin T-paidan ja verkkarit.
Omg lasit!
Viime aikoina altermativeyhteisössä ovat puhuttaneet myös selfiet ja niiden aitous. Nojaa. Aihe on sellainen semikoskettava, koska otan paljon omakuvia, ja ilman niitä tuskin olisin näissä hommissa. Ovat opettavaista kamaa. Anyways, pariin otteeseen olen kuullut heittoa siitä, etteivät ihmiset julkistele kuvia itsestään huonoina hetkinä ja se on jotenkin paha juttu. En nyt ole niin varma siitä, miksi niin pitäisi tehdä varsinaisesti. Hyvät hetkethän me haluamme ikuistaa, eikä niitä huonoja. Minulla on ollut kuitenkin yksi huono hetki, jonka olen ikuistanut. Siksi, koska arvelin silloin joskus, että kuva saattaa jäädä viimeiseksi.
Viiruiksi kuivuneet huulet sekä valvomisesta, nestetasapainon epäbalanssista ja hapenpuutteen aikaansaamasta syanoottisuudesta mustuneet silmänympärykset. Tuolloin iho oli muuten ihan huikean hyvässä kunnossa! Mutta olipa minulla hormonitoimintakin ihan sekaisin laihtumisesta ja muusta.
(Mielenkiintoista nähdä, millä haulla tämä kuva tulee joskus löytymään. "Shadow Self dying" tai jotain...) Tässä kuvassa vietän aikaa sairaalassa, kun minulla oli omituisia keuhkovaivoja, jotka saivat hengityksen stoppailemaan ja kulkemaan huonosti sekä tekivät sydämeen outoa tykytystä ja muuta jännää. Kyseessähän oli lopulta sitten vain tosi ärhäkäksi kroonistunut mykoplasmakeuhkokuume. Mutta hengenlähtö oli tuon 3-4 kk sairastelun aikana useampaan otteeseen lähellä.

Jottei nyt mene vallan ahdistavaksi, niin laitetaan nyt yksi suosikkikuvistani vielä punapäisemmiltä ajoiltani!



Ja lopuksi tuorein tällainen freesimpi kuva, jossa tosiaan meikkiä ei ole ripaustakaan. Näissä kuvissa ihoni on juuri käytyjen ihohoitojen jäljiltä ihan mukavan freesissä kunnossa. Kosteustasapainon palautuminen näkyy kaikin puolin kivasti, eikä silmien alla ole turvotusta, eikä huulet ole yhtään rohtuneet. Pienikin kuivuus ja ärtyminen näkyy nopeasti juuri tummuvina silmänalusina ja jos on natustellut sokerisia, huokoset tuntuvat näkyvän selkeästi ja suupieliini tulee kuopat. Mutta, alla olevan kuvan aikaan on ollut todella kiva olo ja kaikin puolin sellainen vallitseva tyyneys.



Miksi juuri sinusta on kiehtovaa nähdä joku ihminen (minut tai joku ihan muu!) meikittä - vai onko tämä nyt "hirveen hyi yäk mä haluun sen goottitsiksin takas"? Kommentoihan, jos tulee mieleen jotakin. :)

Comments

  1. Oivoi, sen lisäksi, että se on aivan valtava lohtu, että toisiakin on, joilla on huono iho, mutta silti sitä vaan pärjätään, niin myös se yksinkertainen ero kasvoissa meikittömänä on aina yhtä mielenkiintoista sekin. Muutenkaan kun ei tarpeeksi (omasta mielestäni) olla nostettu esille aihetta akne ja sen hyväksyminen, kun tuntuu, että se on aina vaan yleisempää nykymaailmassa sillä tavoin, että ei siitä enää noin vain teini-iän jälkeen päästäkään eroon. Ja sitten sitä pidetään niin saatanan epänormaalin hirveänä asiana, että ei itse pysty kuvittelemaankaan sen asian hyväksymistä saati, että vielä saataisiin muutosta ymmärtämättömien tietopohjaan koko aiheesta. (Koettu on, kun ei sitten rautalangasta vääntäminenkään riitä selittämään, miten mahdoton noidankehä aknen omistaminen on, saatu vaan haukut tai huonoja ohjeita pitkä liuta.) Nimittäin kaikkien selvittämieni lääkintähoitojen jälkeen tiedän sanoa, että antibiootit - ei kannata, koska tuhoutuu ne ihokerrosta suojelevatkin bakteerit -> naamatuho pahenee kuurin jälkeen, e-pillerit -> riskit + hormonihirviöityminen (omalla kohdalla).. Paljonkos niitä vaihtoehtoja sitten vielä on? Muuta kuin tietenkin syödä oikein, mutta jäljelle jää pitkälti hyväksyminen. NIIN. Miten se tässä yhteiskunnassa ikinä voi tapahtua. Ahistuskuilusta olisi selvinnyt ehkä hiukan paremmin, jos aikoinaan ei olisi heti alkanut mättämään naamaan ihohuokosia tukkimaan paksuja kerroksia meikkiä, mutta tässä sitä ollaan ja hiljalleen alettu ymmärtää, että ehkä kunnollista parannuskeinoa ei edes löydykään ennen kuin aloittaa sieltä puolelta, että pystyy jättämään meikkaamisen. Tai ainakin se on yksi osa kaikinpuolista itsetunnon + ihon korjaantumisen kokonaisuutta. Arvelen ma. Ei riitä rohkeus vaan.
    Paljon paljon joka suuntaan polveilevia ajatuksia ja syvemmällekin yltävää pohdintaa olisi asiasta itellä, mutta tulipas jo nytkin aika pitkä kommentti. No kuitenkin pääpointti on, että kaikessa, hmm, ihosairaudessaankin akne on tässä maailmassa tullut jäädäkseen eikä sitä ainakaan auta kuulla kommentteja pitsanaamasta samalla tavoin kuin ei auta ylipainoista saada haukut, jos kerrankin uskaltautuu lenkkipolulle tai salille. (Puhumattakaan naistenlehtien epäsuorasta kierosta 50/50 sanomasta "Ole oma itsesi!" ja "Näin piilotat virheesi!" eli toisin sanoen "Olet ruma ja saat olla oma itsesi vain jos täytät tietyt kriteerit"..)
    Ihana postaus tämä joka tapauksessa! :) Ja lohdullinen myöskin :3

    ReplyDelete
  2. Itseänikin kiinnostaa muuttumisleikit; mitä pakkelikerroksen takaa löytyy ja miltä ihminen näyttää erilaisesti stailattuna. Tuntuu kuin maailma olisi vähän vieraantunut siitä, miltä ihmiset oikeasti näyttävät.
    Teininä, pahimman finnikauden aikaan en mennyt edes postia hakemaan ilman meikkiä (pikkuruisessa kyläpahasessa). Nykyään uskallan mennä jo ruokakauppaan ja urheilemaan meikkaamatta (Helsingissä), vaikka naamani punottaakin ja kukkii aika-ajoin. Ei sillä etten muuallekin uskaltaisi, mutta on vain parempi ja "omempi" olo meikin kanssa.

    ReplyDelete
  3. Muakin kiinnostaa nähdä millainen ihmisestä tulee, kun vaihtaa normaalia ulkoasua ja ehkä poistuukin omalta mukavuusalueelta huomatakseen ettei se ollutkaan niin kamalaa.
    Itsekin, nuorempana oli Eni:n tavoin kauheaa mennä hakemaan posti ilman meikkiä samanlaisessa kyläpahasessa jossa tuskin tuli edes postireissussa ketään vastaan. Nykyään tuolla kyläpahasessa voi jo vapaasti liikkuakin ilman meikkiä, mutta Tampere tuntuu silti vielä hieman liian isolta paikalta ulkoiluttaa meikitöntä naamaani. Ihan kuin kukaan oikeasti välittäisi miltä näyttää viedessään roskia tai käydessään kaupassa :D
    Ps. Sulla on hirmukauniit kulmat meikittöminä (:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuttuja ajatuksia nuo! :) Itse onneksi olen päässyt roskanvientikammostani - tulipa tuossa yksi päivä jopa pyydettyä kivaa poikaa kahville meikittä, koska yksinkertaisesti unohdin, ettei kasvoissa ollut pakkelia. Ja poikahan suostui! ^^ Se oli erityisen rohkaisevaa. :)

      Ja kiitos kulmien kehumisesta! Pidän itsekin niistä. Äidiltäni olen perinyt melko jyrkän kulman ja sillä pystyy leikkimään tosi paljon myös meikkejä luodessa.

      Delete
  4. Minorea oli jättänyt kommentin, mutta painoin publishin sijaan vahingossa Delete, eikä blogspot kysynyt varmennusta! Tässäpä siis kommentti uudelleen. :) Pahoittelut!

    ------

    Näyttää muuten hyvin paljon samalta tuo sinun arki, mitä itselläkin on (: Normivaatteissa kanssa aina "joku juju", mutta selkeästi eroaa kuvauksissa käytettävistä (ainakin yleensä, joskus voi kyllä kaupungillekin lähteä siinä korsetissa ja puolimetrisissä koroissa).

    Harvoin tulee juteltua muiden mallien kanssa / nähtyä heitä "livenä" ilman suojakuorta. Tai jos on joskus ottanut puheeksi, on osa jopa kieltänyt näyttävänsä erilaisilta kuin kuvauksissa. Minusta ihana nähdä tosiaan tätä siviilipuoltakin. Taidan olla siis näitä saan-kiksejä-kun-sillei-ookaan-korsettii-ja-korkoja-vaa-jotkut-hippiretalevaatteet - lukijoita :D

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular posts from this blog

Innocent catalogue

Review sponsored by EMP: Melissa Waist Coat, Blacklace cardigan & Lady Gothica