Ruissalon lintupäivät, munkkiarattityyny ja kasvionnea

Viikonloppuni on ollut hyvin tapahtumarikas. Lauantain vietin Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan lintupäivillä. Se on perinnetapahtuma, jossa yhdistys on esittelemässä papukaijojaan ja vastailee tarvittaessa myös kysymyksiin. Suunnitelmanani oli jäädä ihan vaan koomaamaan kotiin, mutta useampien pyyntöjen jälkeen luovuin pakkoleposuunnitelmistani: ilalla kävin moikkaamassa ystäviäni Turun Cosmic Comic Cafen Noapteassa, joka on kuukausittainen goottimusiikkiteemainen iltama. Sieltä tosin siirryin ystäväni Matiaksen ja parin muun tuttavan kanssa eteenpäin valloittamaan tanssilattioita. Tänään sunnuntaina olin veljentyttäreni ristiäisissä. Ei tullut sentään Erja-Perttiinaa, kuten ehdotin. ;)

Mitäpäs vielä. Täytin 6.6 26 ja sain äidiltäni lahjaksi ihanaa I love... -sarjaa, jota olen kuolannut! Äitini täytyy selvästi osata telepatiaa, sillä olen vähän väliä käynyt nuuskimassa näitä ihania tuotteita ja suunnitellut noiden hankkimista.

Viimeaikaisiin hankintoihini kuului myös Turun uudesta H&M:stä kotiosastolta tehty jymylöytö, nimittäin munkkiarattityyny! Harvemmin näkee oikeastaan muita papukaijoja kuin aroja tai undulaatteja sisustusesineissä. Siksi tämä helmikaulanauhainen munkkiaratti oli aivan pakko saada - etenkin siksi, koska minulla sattuu olemaan itselläni munkkiaratti.

...Kyseisen herran nimi on Roki. :)


Roki on alunperin ollut todella arka ja villi minulle tullessaan, mutta tänä kesänä se oli jo toisen kerran Ruissalon lintupäivillä ja jopa innostui hiukan rupattelemaan ihmisten kanssa. Se rakastaa möreä-äänisiä ihmisiä ja jupisee vastaukseksi. Roki etsii itselleen tällä hetkellä morsianta ja potentiaalinen keltainen pääsiäistiputypykkä onkin tarjolla. 

Ruissalon päivillä oli toki myös monia muita lintuja:

Kuten keltaniska-amatsoni Nooa.

Valkokakadu Kaapo

Vihersiipiara Nelli

Puna-ara Clara
(Mallikko voi erottaa nämä kaksi punaista araa helpoiten siitä, että puna-aralla on keltaista siinä, missä vihersiipiaralla on vihreää. Vihersiivet ovat myös kookkaampia ja niiden kasvoissa on punainen juovitus.)

Minulta oli mukana myös neitokakadut Wryy ja Ninja, jotka pääsivät lajitoverinsa Dracon viereen. Huomioithan, että kuvan häkit ovat vain kuljetushäkkejä! Kukin kuvien linnuista elää kotosalla erittäin kookkaissa lentohäkeissä ja omassa tapauksessani linnuilla on oma huone.

Pari kakarikiakin oli paikalla harvinaisempana herkkuna, minkä lisäksi joukossa oli myös useita amatsoneja, suuria kakaduja yms. 

Tässä vielä kuvaa itse puutarhasta. Se on todellakin vierailun arvoinen paikka.

Jättilumpeetkin kukkivat kasvitieteellisessä puutarhassa!

Ja kukista tulikin mieleeni... Pelastin miltei vuosi sitten Akin edesmenneen isoäidin asunnosta omaisuudenjaossa erilaisia kasveja, jotka eivät olleet saaneet enää aikoihin vettä. Olin jo heittää hanskat tiskiin, kun en saanut pelastettua kaikkia noita. Etenkin orkideoissa tuli tappioita, kun ne olivat oikeasti jo aika lailla kuolleita ne ottaessani. Mutta yksi niistä on nyt yllättänyt iloisesti. Minua odottaa pian kolme orkideakukintoa! Nuput ovat melko tummia, mutta muutoin minulla ei ole aavistustakaan, mitä väriä sieltä on tulossa. Jännittävää! Ja samanaikaisesti symboliikka on jotenkin todella koskettava. Tuntuu, että on herättänyt rakastetun edesmenneen muistosta pienen hippusen eloon.


Comments

  1. Kirjoitat niin ihanasti! Blogiasi on kerta kaikkiaan silkkaa iloa lukea <3 Ja aivan ihania tipusia, varsinkin Kaapo sai minulta täydet sympatia-pisteet, hihi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ja oih, sinun täytyy tulla joskus Kaijuleiden päiville moikkaamaan Kaapoa. Rakastut varmasti. :) Mieletön rapsuteltava ja möyhittävä vaahtokarkkipalleroinen.

      Delete
  2. Näyttääpäs ihanalta tuo puutarha! Just semmonen, jossa vois kuvitella tommosia lintuja lentelevän. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, Ruissalon kasvititeellisessä kannattaa kyllä vierailla. :) Nuo jättiläislumpeet ovat suosikkini, etenkin kun altaassa polskii pikkuisia fisuja!

      Delete
  3. oi miten ihania papukaijoja :D Entisellä kämpiksellä oli aikoinaan neitokakadu, se oli aika vinkeä otus :D Se rakasti pottumuussia ja sipsejä, ja sen sanavarastoon kuului mm .kato ja vittu xD Kiroili aina silloin kun ei saanu sipsiä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi apua... :D Joo, moni neitokakadu on nirso tuoreruokien suhteen, mutta epäterveellinen roskaruoka kyllä maistuu. X) Itselläkin linnut söisivät enemmän kuin mielellään sipsejä! :D Mutta valitettavasti oman katon alla moiset ovat kiellettyjä herkkuja, ettei kehity rasvamaksa-sairautta. :D Tuo sininen munkkiarattini osaa myös todeta kauniisti ja pontevasti v-sanan. ;D

      Delete
  4. Mulla on sulle haaste mun blogissa!

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular posts from this blog

Innocent catalogue

Review sponsored by EMP: Melissa Waist Coat, Blacklace cardigan & Lady Gothica

Kevein meikein