Kettuja ja pihlajanmarjoja



Voitko kuvitella sen tunteen, kun puret hampaitasi yhteen, ettet puhuisi tai elehtisi liiaksi? Haluaisit keskustella filosofeista, poliitiikasta, okkultiikasta tai genetiikasta, mutta päädyt puhumaan siitä, miten sidukka maistuu hyvältä. Pidät kädet visusti sylissäsi, jottet huitoisi liikaa ja keräisi näin huomiota puoleesi.  Joku ihailee sinua ja osoittaa suosionsa. Normaalisti kiittäisit silmät säihkyen ja näyttäisit ilahtumisesi. Nyt kiität kylmästi hymyillen, minkä jälkeen käännät katseesi alaspäin nöyränä. Silti sivusilmästä näet ystävättären pettyneen ilmeen, jossa näkyy ripaus katkeruutta ja hitaasti nouseva myrsky, joka kuukausien kasvun jälkeen koituu kaikista selvittelyistä ja keskusteluista huolimatta joka tapauksessa ystävyyden kohtaloksi.

----

Henkisessä kasvussa ja toisaalta myös aikuistumisessa ylipäänsä on paljon hyvää. Uusin mitä vapauttavin ja ihanin havainto omasta elämästäni on, miten paljon kaikki paranee, kun oppii hyväksymään itsensä - huonojen puolten lisäksi itse asiassa myös ne ihan kivat puolet, tai ainakin itseni mielestä kivat.

Yksi suurimmista virheistä, joita olen elämässäni tehnyt, on itseni himmentäminen, jotta kellekään ei tulisi huonompi olo. On hyvin kurjaa, kun minut on muutamaan otteeseen koettu niin. En ole koskaan tarkoituksella halunnut jyrätä ketään jokseenkin voimakkaalla persoonallani. Eräs entinen ystävä joskus karjaisi minulle: "Mä en vittu koskaan saa ketään , koska sä oot aina paikalla ton sun vitun ylikauniin mikronenäs kanssa." Mieleeni painuivat muinoin myös sanat "Jos me ollaan vaikka ulkona, mä vaan mietin, että miksi mä toisin itseäni esiin, kun Ida tekee sen kuitenkin paremmin. Miks mä yrittäisin säihkyä, kun Ida on kuitenkin koko paikan säkenöivin. Ihan sama mitä mä sanon, kun Ida sanoo sen kuitenkin paremmin ja mua hävettää." Ei se noin mene. Minulla on aivan ihania ystäviä, joilla on ne omat alueensa, joissa he ovat hyviä ja minua parempiakin! Minua se paremmuus ei kuitenkaan haittaa. Eivät kaikki voi olla hyviä kaikessa kuitenkaan ja on kivakin, että ihmisillä on omia juttujaan.




On kurjaa ajatella, että minut voidaan kokea niin suurena varjona. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että esimerkiksi puhuisin päälle tai mitään sellaista. Minusta on vain mukavaa nauraa, pitää hauskaa ja antaa jokaisen soluni naurun näkyä itsestäni ulospäin. Kuitenkin tuntuu pahalta nähdä ystävän surumielinen katse - ja se pieni pilkahdus kasvavaa hiljaista vihaa, joka kätketään teennäiseen hymyyn, saa minut äärimmilleen varpailleni. Pelkään.

Ratkaisuna olen yrittänyt katsoa peiliin ja koettanut heikentää ominaisuuksiani, jotta kourallinen ihmisiä ei kokisi paha mieltä. Olen saattanut meikata vähemmän kuin haluaisin. Nauraa hiljemmin. Puhua vähemmän. Puhua vain smalltalkia intellektuellien tai syvällisten aiheiden sijasta. Ikään kuin teeskennellä tavanomaista, harmaata ja jäädä varjoihin. Näytellä tyhmää tyttöä. Näin toimimalla olen toivonut, että muut eivät kokisi minua niin uhkaavana ja saisivat myös jalansijaa ja tilaa.

Osittain olen tehnyt näin myös itseni tähden; jos tietynlaiset naispuoliset ystävät ("tietynlaiset" siksi, että minulla on paljon myös terveitä ystävyyssuhteita) saavat syitä alemmuuskompleksiin tai kateuteen, kuulen hyvin nopeasti ympäriltäni, miten selän takana on puhuttu, kuinka olen "huomionkipeä" tai "vittu aina vaan tyrkyttämässä itseäni esille". Onneksi toki vain pieneltä kämmenelliseltä ihmisiä, mutta sekin määrä tuntuu ikävältä, jos kyseessä on ollut itselle kovin rakas ihminen.


Vaikka poikkeuksiakin on onneksi ollut, harvemmin tällaisista issueista tullaan puhumaan minulle suoraan oma-aloitteisesti. Veikkaan, että se johtuu siitä, että kateutta on todella vaikea tunnistaa itsessään - tai ainakaan myöntää asiaa. Kateus on tunne, jossa halutaan itselle jotakin, mitä toisella on. Ja jos ei sitä saada, ihminen alkaa etsiä toisesta virheitä oikeuttaakseen myrkyllisen katkeruutensa. Jos vikoja ei löydy, niitä tehdään sanomalla positiivinen asia negatiivisesti tai tekemällä hyvästä asiasta muutoin huonoa.

"Vittu kun sen on pakko tunkea itsensä joka paikkaan". (Minulla on onni toimia teatterin, elokuvien, mallintöiden, luennoinnin ja yhdistystoiminnan parissa ja se kaikki on fantastista!)
"Vittu kun se on aina äänessä." (Olen puhelias ja eloisa, lisäksi osaan myös kuunnella.)
"Pakko hakeutua koko ajan huomion keskipisteeksi." (Minussa on piirteitä, jotka tekevät minusta helposti huomattavan.)
 "Sen on pakko saada kaikki ihmiset itselleen." (Minusta on ihanaa tutustua ihmisiin!)

Todennäköisesti tämä teksti ärsyttää niitä, jotka ovat toimineet entryn mukaisesti tai joihin pätee sanonta "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa." Se riski on vain otettava, että kuulen piakkoin jonkun sadatelleen: "Vittu, Ida kirjotti tollasen avautumisen, taas se pätee ja on nii vitun ylimielinen." Suurempi osa ystävistäni ajattelisi onneksi:"Ida löysi itsestään täysin uusia piirteitä, oppi itsestään ja muista ihmisistä sekä harppasi suuren kehitysaskeleen henkisesti, saaden itsevarmuutta. Tästä eteenpäin hänen elämänsä on varmastikin tältä osin parempi!" Onneksi jälkimmäisiä ihmisiä on nykyisin elämässäni huomattavasti enemmän, enkä voi kylliksi painottaa sitä, miten mielettömän paljon arvostan ystäviäni.


Aiheettomien haukkujen lisäksi kateus näkyy siinä, että jonkinlaisen ystävyyden kuherruskuukausivaiheen onnittelujen ja fb-tykkäysten määrät alkavat yllättäen hälvetä ja muuttuvat kielteisiksi. Etenkin julkisesti kommentit ovat usein sellaisia, että ulkopuolinen voisi tulkita ne joksikin muuksikin kuin myrkyllisyydeksi. Niin, että niistä on vaikea loukkaantua suoraan, vaan päälle jää ainoastaan hämmentynyt wtf-olo.


Eduskuntavaaliehdokkuuteni jälkeen selän takana paneteltiin, että menin vaaleihin vain ollakseni esillä. Öh. Helpompiakin keinoja on olemassa kuin yksityisyytensä uhraaminen ja itsensä rajullekin kritiikille altistaminen omien aatteidensa vuoksi. Aina, jos kaunis nainen menestyy jossakin, on pakko vetää esiin "tissikortti". Ida pääsi vaaleihin, koska on kaunis. Ida sai paljon ääniä, koska on hyvännäköinen. Ida pääsi johtotehtävään, koska on kaunis. Ida sai sitä ja tätä, koska on kaunis. Näh. Kyllä minä muutaman muunkin asian osaan kuin poseerata, vaikka se kiva harrastus onkin. Toki ulkonäkö auttaa joissakin asioissa sen verran, että ihminen pysähtyy ja katsoo hetken pitempään jotakin flyeriä, mutta veikkaan, että lukuisista minua äänestäneistä heteronaisista aika vähäistä määrää kiinnosti kuppikokoni.

Itsensä heikentämisestä tulee ensin hyvä omatunto, kun kokee antaneensa toisille tilaa. Ajan saatossa alkaa ahdistaa. Sitä huomaa, ettei ole vieläkään päässyt sisään johonkin porukkaan, koska pelkää tyrkyttävänsä luonnettaan ja antavansa aiheen jollekulle mustasukkaisuuteen. Huomaa, että ystävä alkaa iskeä ihmistä, josta olisi ollut itse kiinnostunut, vaikka ystävä on täysin tiennyt näistä tunteista. Sitä katselee kuvia kuvauksista, joista itse kieltäytyi, koska ystävä ilmaisi juuri pahastumisensa siitä, ettei hänelle tule kuvauspyyntöjä. Joku toinen mallasi sen kuvauksen ja sai todella mielettömän kokemuksen. Hiljalleen tuntee ahdistuvansa. Itsetunto laskee. Sitä alkaa uskoa illuusioon, jonka on itsestään luonut. "Olenko näytellyt niin kauan tyhmää, että minusta on tullut tyhmä?" Jäljelle jää tärisevä, ontto tila, jossa ei tunne oloaan kokonaiseksi. Onttous alkaa kääntyä defenssiksi ja vastavihaksi. "Miksi sä olet noin helvetin ilkeä mulle?"


Yritän puuttua syntyviin kateuspulmiin jo ennen kuin alkaa ärsyttää liikaa. Usein käy niin, että samaa asiaa puhutaan läpi useita kertoja, yleensä minun aloitteestani. Näennäisesti sovitaan, luulen kaiken olevan okei, mutta mikään ei muutukaan. Sama toistuu. Kun keskustelu ei auta, turhaudun ja alan sanoa suoremmin. Jos silloinkaan ei mene jakeluun, vaan selän takana haukkuminen ja saavutuksieni latistaminen jatkuu, turhautumiseni määrä kasvaa ja silloin minusta alkaa näkyä jo ikävämpiäkin puolia. Myönnän sen: Minussakin on se kunnon pikku bitch, joka osaa näpäyttää, jos minulle ollaan tarpeeksi ikäviä. Kun tuntee liian pitkään olevansa nurkkaan ahdistettu, taistelupuoli alkaa herätä ja se näkyy minusta kylmyytenä, etääntymisenä ja jopa halveksuntana. "Jos kerta olet aina minun varjossani, niin ole sitten kunnolla, helvetti. Jos mä kerta olen niin paljon esillä, niin ollaan sitten. Tässä. Ime sitten sitä paremmuuttani." Tuollaisessa vaiheessa alan tuntea oloni jo raivostuneeksi. Jos mikään ei vieläkään muutu, lakkaan pyytämästä anteeksi olemassaoloani, koska sen verran olen aina ymmärtänyt, että jos vain minä olen valmis muuttumaan ja tekemään toisen olosta paremman, on ystävyys aika yksipuolista.


Olen ratkaisunhakuinen ihminen ja koen, että ystävyys pitää yrittää pelastaa. Etenkin, jos syyt sen rapistumiselle ovat niinkin hölmöt kuin alemmuuskompleksit. Ratkaisuna näkisin esimerkiksi seuraavanlaisen mallin: Sen sijaan, että toisen negaatiot näkyvät käytöksessä kasvavasti niin pitkään, että minä joudun kysymään, olenko tehnyt jotain väärin, olisi voitu vaan tulla sanomaan: "Ida hei, mä haluaisin jutella yhdestä asiasta. Tää on vähän naurettavaakin, mutta musta tuntuu, etten millään pääse esille, kun sä olet niin voimakas persoona." Asiasta olisi voitu puhua heti alkuunsa. Asian ei pitäisi mennä niin, että minua loukataan, kunnes alan pistää vastaan, minkä jälkeen pyydän anteeksi, että pistin vastaan - mutta minulta ei pyydetä anteeksi sitä, että en saa olla, kuka olen. Myöskään se ei toimi, että anteeksipyyntö ei johda mihinkään. "Olet paska, Ida. Anteeksi. Olet paska, Ida. Anteeksi. Olet paska, Ida. Anteeksi. Olet paska, Ida. Anteeksi. Btw, olet paska ja kerron sen kaikille muillekin." Jos ymmärtää toimivansa tyhmästi, mutta silti jatkaa tyhmäilyään, mitä siihen voi enää sanoa? 

Tarve huomiolle on melko mielenkiintoisesti negatiiviseksi leimattu muutenkin. Toki huomionkipeys voi olla huonokin asia, mutta let's face it. Jokainen haluaa olla jollakin tavalla huomattu. Jos jollakulla on pulma siitä, että minä olen liikaa esillä, eikö se ole pois muilta vain siten, etteivät he pääse itse olemaan tarpeeksi esillä? Ehkäpä koko asia onkin toisin päin. Loppupeleissä juuri ne kateelliset ihmiset ovat niitä, joilla on itsellään tarve olla huomion keskipisteenä. Ja kun se ei onnistu, he kokevat itsensä riittämättömäksi ja säröytyneen egonsa puolustukseksi etsivät syntipukin siitä, jolla on jotakin, mitä heillä ei ole. Tässä tapauksessa huomiota. Näin he pistävät vahingon kiertämään ja siirtävät oman huonon itsetuntonsa toiseen ihmiseen, leimaten tämän kusipääksi.

Olenko ollut itse joskus kateellinen? Totta kai! Silloin sanon asiasta tai vaihtoehtoisesti muistutan itseäni siitä, että minä olen taas hyvä omissa jutuissani. Näin käännän kateuden onnellisuudeksi toisen puolesta. Viimeksi olin oikeasti kateellinen, kun ystäväni sai upean ison omistusasunnon, jossa tulee olemaan 100 neliömetriä tilaa hänen linnuillensa. "Mäkin haluun!" Siitä olin kateellinen niin, että rintaan oikein pisti hetken! Se oli melkein huvittavaa ja naureskelinkin itse, että jaha, tältä se siis voisi tuntua. Elin kuten saarnaan ja totesin ystävälleni, että hei, olen muuten ihan järjettömän kateellinen sinulle tästä asiasta, mutta samalla olen todella onnellinen puolestasi ja annan kaiken tukeni, jotta unelmasi toteutuisi. Samaan tapaan tietenkin minua kirpaisi, etten ennakko-odotuksista huolimatta voittanut Miss MTR-kisaa, mutta samalla olin äärimmäisen onnellinen voittajan puolesta, sillä hän oli paikkansa ansainnut ja aivan mielettömän lahjakas ja ihana tyttö! Näin toivoisin muidenkin toimivan minua kohtaan. Onneksi on muutamia ihmisiä, joiden kanssa asia on hoidettu juuri näin. Kriisit ovat loppuneet siihen. :) Pieni ajoittainen kateus tuntuu olevan aika tavallista tyttöjen kesken ja osa elämää, kunhan asiat aina selvitetään.

Minua itse asiassa pelotti jopa perustaa tämä blogi, koska pelkäsin saavani kuulla taas selänä takana käytyä siitä, miten minun on oltava esillä tai että olisin itseäni täynnä. Mutta entä sitten? Voivathan he perustaa oman bloginsa - se pitää vaan uskaltaa tehdä. :) Jos ei uskalla, minä autan ja tsemppaan kyllä mielelläni! Ystävät tukevat toisiaan - ja toisiinsa.

Nyt olen todella väsynyt teeskentelemään mitään muuta kuin mitä olen tai himmentämään enää itseäni. Ei enää. Loppu. Minä haluan olla oma itseni. Tästä lähtien minä saan nostaa kulmiani, ilmehtiä, huitoa käsilläni, nauraa kovaa, johtaa keskusteluja, meikata täysin oman maun mukaan, myöntää olevani hyvä jossakin, tehdä mallikuvauksia, pitää luentoja ja olla vaikka se koko baarin säkenöivin ja iloisin tyttö. Kaikki tuo on mukavaa ja sosiaalista puuhaa minulle ja on jotenkin ihan hirveää tajuta, että on jättänyt niin paljon itsestään näkymättömiin - vain koska on halunnut, ettei kukaan ympärillä koe sitä överiksi tai katso nenänvartta pitkin. Etenkin, kun niin tapahtuu kuitenkin. Pohjimmaista persoonaansa on todella vaikea muuttaa. Todellisuudessa kaikki tällainen kätkeytyminen on minulle valheessa elämistä. Jos olen seurassa hiljainen, teeskentelen tyhmää, enkä hersy valovoimaisuutta, SILLOIN minä vedän sitä showta, tai sitten olen vain kuolemanväsynyt. Kaikki eivät eloisuudestani ehkä pidä, vaikkeivät niin kateellisia olisikaan. Mutta kaikkia ei voi miellyttää ja oletankin, että jos ei pidä puheliaisuudesta ja sosiaalisuudesta, ei varmastikaan hakeudu ystäväkseni.

Vielä yksi tärkeä oppi, jonka olen nyt omaksunut. Negatiivisten ihmisten sanomiset korostuvat helposti. Erityisen kateellisia naiskaiffareita on elämässäni ollut yhden käden sormien verran ja vain heidän sanomistensa perusteella olen muun muassa leimannut itseni vaikeaksi ihmiseksi. What? Entäpä ne sadat muut ystäväni ja tuttavani, jotka sanovat, että olen hyvä ystävä ja maailman helpoin ihminen, jonka kanssa tulla toimeen? Kumpaa kannattaa kuunnella? Muutamaa kateellista vaiko satoja positiivisia ihmisiä? Puolitutut baarien kulmakyräilijätypykät ovat asia erikseen. Mutta ystävien pitäisi tuntea minut, eikä toimia kuin ne elokuvien cheerleader-ryhmät. Itsetutkiskelu on aina hyvästä ja jokaisen on osattava katsoa peiliin. Mutta tässä tapauksessa veikkaan, että kuva itsestäni huonona ja varjostavana ystävänä taitaa olla muutaman happamia pihlajanmarjoja syöneen ketun maalaama. Surullista, että jokaista tällaista kettua olen rakastanut ystävänä koko sydämestäni. En vaan voi enää musertaa itseäni muiden takia. Elämäni jäisi elämättä. Kateellisia tulee olemaan aina ja se on vain asia, joka minun täytyy yrittää hyväksyä ja jättää huomiotta.

Toiset haluavat ystäväkseen hiljaisia ja ehkä hieman vähäeleisempiä ihmisiä ja se on täysin okei. Kaikista ei tarvitsekaan tykätä. Meitä on hirveästi erilaisia ja meillä on ihmisten suhteen ihan erilaisia tarpeita. Ennen kaikkea minulle on ollut tärkeää hiljalleen oppia se, ettei kaikkien tarvitse pitää minusta. Joskus raskaiden ihmisten suhteen on pakko luovuttaa ja ymmärtää, että heillä on jokin asia kehityskaaressaan kesken, kuten meillä kaikilla. Mutta tämän keskeneräisyyden vuoksi maailmamme eivät voi vielä kohdata. Minulla on oikeus olla sitä mitä tahdon. Tämän kaiken havaitseminen on ollut mielettömän vapauttavaa ja ihanaa. Kerroin ystävälleni ajatuksistani ja pudonneen taakan jättämä keveys toi kyyneleet silmiini. Niin mielettömän onnellinen olin.

Moi. Olen Ida, mallinimeltäni Shadow Self: Elehdin voimakkaasti, kiinnitän tahtomattanikin paljon huomiota itseeni, pukeudun vähän härösti, olen nätti, tykkään kaikenlaisesta epäkorrektistakin, rakastan tanssimista ja laulamista sekä ylipäänsä itseilmaisua keholla. Olen hyvä esiintymään ja puhumaan, katson syvälle silmiin, olen luontaisen flirtti, olen monissa asioissa lahjakas sitä häpeämättä, vedän ihmisiä puoleeni, teen helposti uusia tuttuja, minussa on johtajan "oikean käden" piirteitä, analysoin paljon, sanon asiat suoraan mutta rakentavasti, olen melko sosiaalinen ihminen - ja tykkään jokaisesta edellä mainitusta piirteestä itsessäni. :) Olen joskus vähän överi tai kuten ihana luokkalaiseni totesi, "häröbeibi".

...Ja ystäväni rakastavat minua juuri tällaisena överinä esiintyvänä pälättäjänä! 



Emilie Autumn - Thank God I'm Pretty
"Thank God I'm pretty
The occasional free drink I never asked for
The occasional admission to a seedy little bar
Invitation to a stranger's car
I'm blessed
With the ability to rend a grown man tongue-tied
Which only means that when it's dark outside
I have to run and hide can't look behind me
Thank God I'm pretty

Thank God I'm pretty
Every skill I ever have will be in question
Every ill that I must suffer merely brought on by myself
Though the cops would come for someone else
I'm blessed
I'm truly privilaged to look this good without clothes on
Which only means that when I sing you're jerking off
And when I'm gone you won't remember
Thank God I'm pretty

Thank you God
Oh, lord
Thank you God
Oh, oh and when a gaggle of faces appears around me
It's lucky I hate to be taken seriously
I think my ego would fall right through the cracks in the floor
If I couldn't count on men to slap my ass anymore
I know my destiny's such, that I'm all stocking and curl
So everybody thinks that I'm a fucking suicide girl.

Thank you God
For the occasional champagne I never asked for
The occasional admission to a seedy little bar
Invitation to a stranger's car
I'm blessed
With the ability to rend a grown man tongue-tied
Which only means that when it's dark outside
I have to run and hide can't look behind me
Thank God I'm pretty

Thank God
Thank God
Thank you
Thank you
Thank you God!
"

29 comments:

  1. Voi huoh... Vituttaa tollaset kitisevät, kateelliset, epävarmat luuserit.... Kasvattaisivat nahan ja paremman itsetunnon.
    Vaikutat mun mielestä ihanalta ja mielenkiintoiselta ihmiseltä, ja sulla on oikeus olla mitä vain haluat!! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia kovasti. :) Yritän ymmärtää tietty, että sen kaiken kateuden takana voi olla tietty kaikenlaista kurjaa menneisyydessä. Kun vaan ei kohdistuisi kehenkään muuhun liian vahingollisesti... :/

      Delete
  2. niin upeeta tekstiä taas. Ihanaa kun pääset olemaan oma ittesi, koska ei "toisena" oleminen ole sitä mitä pitäisi olla. Olen niin onnellinen sun puolesta nyt ^^ teksti sai todella hyvälle mielelle.

    ReplyDelete
  3. Jotenkin kauhean kotimaisen kuuloinen ongelma x) Tai ei pidä yleistää, mutta heti tuli jotenkin mieleen ne kaikki ihanat sanonnat "kell onni on, se onnen kätkeköön", ja kynttilät vaan vakan alle! Pyh.

    Mullakin on ollut alemmuuskomplekseja joskus, ei itsessään sen takia että ystäväni "vaan olisivat kauniimpia ja parempia", vaan koska he nimenomaan USKALTAVAT olla omia itsejään! Tämmöiset asiat pitää musta ehdottomasti selvittää oman päänsä sisällä tai sitten just ottaa rakentavasti puheeksi, eikä missään nimessä alkaa lyttäämään omaa ystävää oman surkean itsetunnon takia. Siinähän tekee itselleen vielä enemmän hallaa, kun oikein itse asettaa itsensä surkeampaan asemaan! Ei kai silloin voi mitään positiivista huomiota saadakaan :D

    Kyllä täällä jokaiselle tilaa ja sananvapautta riittää, eikä se ole niiden puheliaampien ja sosiaalisempien vika, jos jotkut eivät saa suutaan auki ;)
    Turha egoilu seurassa on asia erikseen, mutta ei omaa persoonaansa pidä joutua peittelemään, vaikka se vähän "överi" oliskin. Antaa mennä vaan!

    Rohkea ja hyvä kirjoitus ^^)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo on hyvä pointti, että voisihan se tunne herätä toisissa myös juuri siitä uskalluksesta. Olen kuullut siitäkin toki, että juuri se itsetunto on minussa se maaginen puoli. Mutta ei se itselläni varmaan ihan niin hyvä ole kuin moni kuvittelee - omat issuet on itselläkin. :) Niitä vaan työstetään hiljalleen!

      Ja jep. Ei kauheasti heru positiivista huomiota noilla keinoin. :/ Monelle ihmiselle mikä tahansa huomio on kuitenkin huomiota, myös se negatiivinen. Sad...

      Kiitos tuestasi!

      Delete
  4. tota sun tekstii oli aivan ihana lukee : D tosta oikein huokuu se, kuinka fiksu sun täytyy olla. mä itse tiedän älyttömän hyvin tuon tunteen, että on häpeällisen kateellinen jollekulle ystävälle, kun se vie kaiken huomion. silti, mä en oo ikinä onneks alkanut näitä ihmisiä muille haukkumaan, vaan pikemminkin oon hakeutunut sellaiseen seuraan, missä en vää varjoon. siit on jo pitkä aika, kun oon viimeks ollut kunnolla kateellinen jollekkin nimenomaan ystävälle, mutta nyt tuli elävästi mieleen : D onhan se typerää, mutta on siinä myös oikeasti se, ettei ole kivaa jäädä kenenkään varjoon. mutta jos toinen vaan on kiinnostavampi tai miellyttävämpi tms., niin turha siitä on kyseistä henkilöä syyttää...se vaan saattaa tuntuu helvetisti helpommalta alkaa halveksia kaveria, jos oma ihastus nyt sattuu kuolaamaan kaverin perään. mutta elämä nyt vaan on joskus vähän epäreilua, eikä toista siitä pitäis rangaista. ja mä uskon et jokaselle ihmiselle on joku, joka pitää just _sitä_ ihmistä kaikkein ihanimpana just sellasena, ei sitä sen kaveria, vaikka se kuinka täydelliseltä tuntuis kaikkien silmiin. ja joo tosiaan aloin ihan vähän aika sitten lukeen tätä sun blogia kun mulle linkattiin tää että tää on hyvä ja niin tää onkin ::D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuosta olisi mielenkiintoista kuulla lisää kyllä! Siis näkökulmaa ihmiseltä, joka on itse joskus ollut kateellinen kunnolla. :) Ja olen samaa mieltä. ^^ Meillä kaikilla on kyllä joku tuolla. :] Ja niin paljon on itsestäkin kiinni! Jos kaikki suhteet ovat lyhyitä ja noudattavat samaa kaavaa, saattaa ongelmia olla itsessäänkin. Ja oih! Mahtavaa, että blogia on joku linkkaillutkin. :) Saa ehdottomasti linkata eteenpäin vastaisuudessakin. On vielä sen verran uusi tekele tämä koko höskä, että kaipaan lisää lukijoita. ^^

      Delete
  5. Kiitos tästä tekstistä. Siis ihan oikeasti, mulla on ollut ala-asteelta saakka tämä sama ongelma. kolme ystävää asian tiimoilta menettäneenä, melkein neljännenkin mutta siteemme oli kaikeksi onneksi riittävän vahva pitämään meidät yhdessä.

    Se vaan tuntuu niin pahalta. Että kun tekee asioita oikein, niin siitä ei saisi puhua. Eikä saisi näyttää onnistumisesta aiheutuvaa riemua. Sitä alkaa melkein pelkäämään toista ja toisen ajatuksia ja tunteita. Tekstisi muistutti ettei tarvitse "pidätellä" itseään, vaan saa tarttua tilaisuuksiin ja elää elämäänsä juuri niin kuten itse katsoo parhaaksi, ilman että kaveri olisi se rajoite.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin tuntuu... Todella kurjalta. Sekin on ikävää, kun huomaa, että muuttuu itse ikäväksi ihmiseksi, kun on niin ahtaalle ajettu.

      Fantastista kuulla, jos tästä oli jotakin apua! Rock on, sis! ^^

      Delete
  6. Kateus, tuo suomalaisten naisten perisynti. Itse katkaisin aikoinaan välit yhteen ystävään kun hän ei vaan sietänyt sitä että aloitin tankotanssin ( se oli huoraamista ja harrastin sitä vain miellytääkseni miehiä (!!!!!!!!!) minä, vannoutunut ikisinkku.) muutenkin joidenkin on hirveän vaikeaa sulattaa sitä että ulkonäköni on hieman erilainen, rakastan esiintymistä ja malleilua sekä olen sosiaalinen ja pyrin olemaan kaikille ystävällinen ( tästä syystä yritän mm. Iskeä joka ikistä miestä koska hymyilen ja yritän olla kohtelias)
    Mutta mitään ei saavuta sillä jos antaa näiden katkerien ihmisraunioiden pilata oman elämänsä, pahimmillaan oman uran koska ei uskalla kun pelkää mitää muut sanoo. Jokaisen pitää uskaltaa näyttää siltä miltä haluaa sekä tehdä sitä mitä rakastaa. Rohkeasti esiin vain, sinä upea ja viisas nainen! Kaikkea hyvää ja tsemppiä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, kiitos kovasti kommentista! Kyllä, osaan todellakin samaistua tuohon. Etenkin tuo, että miehelle hymyileminen on iskemistä, kuulostaa turhankin tutulta.(Liityin lukemaan blogiasi. :) )

      Delete
  7. Tää oli kyllä älyttömän hyvä teksti, hyvin kirjotettu ja täyttä asiaa.^^ Ei voi kun nostaa (kuviteltua;)) hattua, hienoa että toit tämän aiheen esille näin perusteellisesti! :)

    ReplyDelete
  8. Mun mielestä sä oot tosi ihana<3 Ja mun kanssa ei tartte pelätä olla oma itsensä, oon tosi äänekäs ja myös samalla tapaa vedän itseeni huomiota, ihan vain luonteella ja ulkonäölläni. Olen voimakas mielipiteissäni ja teen mitä tahdon ja olen vain minä. Tullaan varmasti hyvin toimeen, rakastan sitä, kun kaveritkin on ihan yhtä eloisia kuin minä, ei tuu pelättyä, että toinen ei pidä musta, kun on niin hiljaa xD

    ReplyDelete
  9. Asiaa! Olen itse kokenut myös tätä, että joku tosi rakas kaveri onkin nyt sillä listalla, joiden kanssa en halua edes puhua. Juttuhan lähti siitä, että tutustuin tyyppiin paremmin pari vuotta sitten, jolloin jo olin suurimmalti osin sitä, mitä olen nyt, pukeuduin niinkuin halusin ja olin sellainen kuin olin, enkä hävennyt sitä. N. vuosi sen jälkeen olimme parhaita kavereita, viime kesänä hän kertoi kuinka tärkeä hänelle olin, kuin sisko. Hän kertoi, että rakastaa sitä, että olen sellainen kuin olen ja hän kertoi myös olevansa kateellinen siitä. Sitten tuli riitoja joissa ei ollut päätä eikä häntää. Hän keksi ihan ihme juttuja joista riidellä, haukkui päin naamaa ja syksylläkin haukkui minua seläntakana.
    Olen helposti anteeksiantava ihminen, mutta sarjaärsytystä ja kettuilua en kestä. Siis näitä tuollaisia tapauksia oli useita. Nyt hän sitten vissiin vieläkin on kateellinen jossain määrin kun jaksaa tehdä asioita joita minä teen, sellaisia suurempia.

    Tuo on todella raivostuttavaa. Nyt multa on lähtenyt useampi kaveri ihan vain sen takia, kun minulle on kerrottu hänen puhuneen heille kaikenlaista seläntakana. Noh, tosiystävät jää!


    Itse olen myös eloisa ihminen, minusta on ihanaa olla sellainen kuin olen! Osaan myös joskus olla kateellinen, mutta harvoin olen, koska mä yleensä ihailen ihmisien erilaisia osaamisia tms. mutten ole kateellinen, koska tiedän osaavani itse myös jotain. Tai no, olen salaa koko ajan kateellinen parhaan ystäväni pianon soitto taidolle ;) On hän vaan niin hyvä!

    ReplyDelete
  10. En sua henkilökohtaisesti tunne, mutta mitä oon sun kuvia katsellut ja lukenut tätä blogia tähän mennessä, niin osaan hyvin kuvitella, että sua kohtaan löytyy paljon kateellisia, niin hyvällä kuin sillä huonollakin tavalla, kuten oot itsekin valitettavasti joutunut huomaamaan. Nyt kun aiheessakin ollaan, niin täytyy sanoa, että olen itsekin sulle kateellinen aina välillä esim. meikkaus- ja malleilutaidoista ja vähän ulkonäöstäkin, mutta samalla olet mulle suuri inspiraation lähde toteuttaa omia juttujani ja myös noita ko. asioita, joista oon kateellinen, kuten harjoitella meikkaamista sun tutoriaalien avulla. Tiedostan myös, etten itsekään ole mikään susiruma, kyllä tälläkin lärvillä ihan riittävästi huomiota saa ja voi elellä hyvän elämän. :D
    Tuo varjoon jääminen on kyllä omasta mielestäni aika huvittava ilmiö, koska luulisi, että jos on eloisa henkilö ja pitää huomion keskipisteenä olemisesta, sitä myös hakisi huomiota aivan automaattisesti, eikä vain suostuisi jäämään toisen varjoon. Itse esimerkiksi oon temperamentiltani aivan toisenlainen, en useinkaan viihdy huomion keskipisteenä eikä minua haittaa, jos joku muu on, ja ryhmissä osallistun keskusteluihin melko maltillisesti analysoinnin ja pohdinnan jälkeen, jos mulla on jotain sanottavaa, enkä ole mikään suupaltti (vaikka niitäkin kohtauksia saattaa joskus tulla), mutta kahdenvälisistä keskusteluista nautin sitäkin enemmän. Mulla on oma "hiljainen charmini", jota osaan tarvittaessa käyttää ja joka useimmiten puree aivan yhtälailla kuin eloisampikin tapa, huomiota kiinnitän itseeni väistämättäkin jo poikkeavan tyylin ja kirkkaan hiusvärin takia. Lisäksi en (enää) määrittele viehättävyyttäni miesten tai muidenkaan huomionosoitusten määrällä, osaksi varmasti senkin takia, että olen oman karvakasani jo löytänyt, ja itsetuntoni on vahvistunut suhteen myötä. Onhan se toki imartelevaa, jos silloin tällöin saa kohteliaisuuden tai pari, mutta jotain on pielessä, jos niiden tai yleensäkään muiden mielipiteiden antaa määrittää omaa elämää liiaksi.
    Ja siis, onko se loppujen lopuksi eloisien ja intellektuellien ihmisten syy, että ovat sellaisia kuin ovat ja ovat kiinnostuneita monista asioista? Jos joku juttelee sen eloisamman ystävättäresi kanssa aiheista, joista itsellä ei ole mitään käryä, teillä ei todennäköisesti sitten ole ehkä tarpeeksi yhteisiä kiinnostuksia muutenkaan. Kuten ylempänä Venla I. sanoi, jossain on varmasti joku jokaiselle, joka pitää just sinua kaikista kiinnostavimpana! Jos ryhmässä keskustellessa ei vielä tärpännyt, mutta ei halua vielä lyödä hanskoja tiskiin, voi tehdä kuten minä siinä sijassa tekisin, eli etsiä tyypin käsiinsä jälkikäteen ja jutella - vieläpä ihan kahden kesken. ;D Olettaen siis, ettei kukaan ole varastamassa kenenkään ihastusta tms.

    Kiitos ajatuksia herättävästä - ja inspiroivasta - postauksesta! :) Älä himmennä omaa hienoa persoonaasi muita miellyttääksesi, älkääkä muut jääkö varjoon, vaan käyttäkää omia vahvuuksianne.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Amen! Kiitos, että jaoit ajatuksesi. Oli todella mielenkiintoista lukea tuo. Erittäin paljon asiaa ja voin totisesti kompata tuota kaikkea.

      Myös itsellä on nykyisin tuo, ettei ulkopuolisia edes tarvita oman viehättävyyden toteamiseen välttämättä. Joskus siitä voi nauttia täysin itse. Parasta on, kun on tietoinen omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan.

      Ja inspiroin mielelläni, jos suinkin voin! ^^ On kiva jakaa muille tietoa, jos osaa jotakin. :) Siten muutkin voivat oppia.

      Kiitos!

      Delete
  11. Pystyn niin samaistumaan siihen mitä kirjoitit. Omasta mielestäni minussa ei ole mitään niin erikoista, mutta ne niin kutsutut "ystävät" kyllä keksivät aina mitä tahansa... Olen ollut aina hieman ujo ja ystävällinen kaikille, joten hymyilen myös paljon. Yllättäen saan kuulla, että olen koittanutkin iskeä kavereideni ihastuksia, joista en itse pidä millään tasolla, mutta olen ollut heille kohtelias ja ystävällinen kavereideni vuoksi. Koulussa taas kun oli vielä musiikin tunteja niin sain kuulla, että yritän aina tyrkyttää itseäni esiintymään ja huomionkeskipisteeksi, sillä aina kun soitimme jotain tunneilla, olin laulamassa ja usein minut haluttiin koulun juhliin muiden kanssa. Enkä siis todellakaan ollut ikinä ainut laulaja. Tyhmimmäksi koko jutun tekee se, että kärsin esiintymiskammosta ja pelkään todella paljon huomionkeskipisteenä olemista. Enkä todellakaan halunnut ikinä "päästä" esiintymään, mutta jokaisen kuului mennä vuorollaan. Itse yritin aina löytää positiivisia puolia siitä, kun esiinnyn, esim. "ehkä en olisikaan enää niin esiintymiskammoinen, kun käyn kerran esiintymässä muiden kanssa", mutta kaikki se seläntakana paskanpuhuminen aiheutti vain enemmän paineita ja pahensi pelkoani. En vieläkään ymmärrä, mitä he hyötyivät tuosta kaikesta, ehkä se teki heille itselleen sitten paremman olon... =/

    Anyways, pakko vielä sanoa, että sun blogi on todella hyvä!
    Tykkään sun kuvista ja tavasta kirjoittaa ja tää teksti on todellakin mun tän hetkinen suosikki! =)

    ReplyDelete
  12. Täällä ovatkin jo aiemmat sanoneet aivan samat asiat, kuin mitä itselle tullut mieleen. Todella hyvän tekstin kirjoitit ja aivan täyttä asiaa!
    Aina löytyy sitä porukkaa, joka ei kestä yhtään mitään hyvää ympärillä olevissa ihmisissä, enkä voi käsittää miksi. Sehän on vain hienoa, jos ystävällä menee hyvin ja hän on onnellinen. Sellainen toisten murheilla mässäily ja siitä oman ilonsa saaminen on jotain aivan käsittämätöntä, mutta sellaisia ihmisiä vain löytyy ja löytyy.

    Itse jo pienenä opin, etten ole nätti tai fiksu tai hauska, vaan ruma, läski, besserwisser ja aivan liian äänekäs (kylläkin nämä asiat tulivat vain oman ikäisiltä, jotain uhattuna oloa ehkä?), silloinkin kun en todella ollut en ruma, läski tai mitään muutakaan. Eikä siitä tarvitsisi minusta kenenkään ottaa nokkiinsa jos kaveri sattuu tietämään jostain asiasta enemmän. Ei se ole besserwisseriyttä. Jos haluaa tietää enemmän niin siitä vain lukemaan. Vaikka enhän minä lapsena asiaa niin ajatellut. Minä itkin kun olen niin kamala ihminen enkä osaa olla hyvä muille.

    Eräs ystävä joutui kestämään serkkunsa kommentteja siitä, kuinka ei hän millään voi mennä naimisiin tai hankkia lapsia, koska on "nuorempi kuin hän". Siis häh? Onni saa kulkea vain tarkalla aikataululla? Onni pitää estää, kun se tulee ennen toisten onnea? Ööh?

    Onneksi olet saanut elämääsi järkevämpiä ja vähemmän kateellisia ihmisiä, se on hienoa! :) on tärkeää, ettei omaa elämää hallitse toisten ihmisten negatiivisuus.

    ReplyDelete
  13. Itsekin äänekkäänä, hypersosiaalisena ja hyväntuulisena ihmisenä tekstisi oli tutun oloista, vaikka se lähipiirin kaunein ohdake en olekaan. En tiedä, miksi ihmiset vaivautuvat läsnäolostani negatiiviseen huomautteluun asti. En minä tietääkseni kuitenkaan päälle puhu tai mitään.

    Tuntuu välillä siltä, että osa elinpiiristäni ajaa minuakin ahtaalle, mikä on johtanut uuteen hurmaavaan persoonallisuuden piirteeseen. Vihaan nykyään ihmisiä herkästi ja olen kärkäs ärhentelemään takaisin. En siedä tätä räjähdysalttiutta itsessäni. Ahdistavaa.

    ReplyDelete
  14. Nyt on kyllä niin asiallinen postaus, että huhhuh. Hyvä, että uskalsit kirjoittaa asiasta! Monesti, jos aiheen nostaa esille joutuu pelkäämään kuulevansa puhetta juuri ylimielisyydestä ynnä muuta kyräilyä.

    Itsellänikin on vastaavia kokemuksia. Minäkin olen hyvin vahva persoona, ihan hyvännäköinen, lahjakas kirjoittamisessa ja ihan hyvä laulamaankin. Kavereiden keskuudessa kuvaamasi kaltaisia tilanteita esiintyy aina joskus. Esimerkiksi kerran ollessani baarissa kaverini eksyi epämääräiseen miesseuraan. Menin sanomaan tytölle, että kannattaisi ehkä harkita vielä uudestaan. Että olisi ehkä parempi hankkia seuraa, joka arvostaa häntä todella. (Nämä miehet siis kävivät häneen aika törkeästi käsiksi ja kohtelivat aika ylimielisesti.) Yllätyksekseni kaverini tulistui tästä minulle, tiuskaisi, että kaikki eivät voi valita baarista ihan ketä tykkää ja painui baarin ovesta ulos ovet paukkuen. Olin aika ymmälläni. Ehkä olisin voinut olla tunkematta nokkaani asiaan, mutta ajattelin kuitenkin vain ystäväni parasta.

    Tuon tyylistä puhetta on tullut vastaan ulkonäköjutuissa jonkin verran. Milloin päin naamaa, milloin selän takana. Välillä ihan suoria kommentteja, toisinaan vähättelyä. Vastaavaa joutuu kuulemaan myös noiden lahjakkuuksien osalta. Minulla meni yhden ystäväni kanssa välit kokonaan poikki, sillä en vain enää kestänyt hänen jatkuvaa panetteluaan. Saimme onneksi puhuttua asiat selväksi lopulta, mutten kyennyt enää sen jälkeen olemaan tuon ihmisen kanssa samalla tavalla ystävä kuin ennen.

    Ystävien kohdalla nykyään tuollainen alkaa kuitenkin jäädä vähän vähemmälle. Lähinnä tuota kuulee puolitutuilta. "Se on sellainen friikki, kamala diiva ja ylimielinen ämmä." Surullista, että ihmiset ajattelevat noin, sillä en kyllä koe olevani mitään noista. Käyvät kuulema naureskelemassa blogillenikin.

    Yksi juttu joka minua ihmetyttää, ovat sellaiset kaverit, jotka katsovat asiakseen infota näistä puheista minulle. Minä en nimittäin halua loukata ystäviäni moisella, ellei sitten ole jollain tapaa pakottava tilanne. Vähän aikaa sitten eräs kaverini katsoi asiakseen kertoa minulle, miten kaikki tuntuvat vihaavan minua. Että kaikki puhuvat minusta kuulema paskaa. En ehkä olisi halunnut moista kuulla.

    Tuollaisten puheiden takia oli minullakin jossain vaiheessa kausi, jolloin yritin olla mahdollisimman vähän esillä. Nykyään en kuitenkaan enää anna muiden jarruttaa menoa. Puheet tuntuvat pahalta, mutta mieluummin olen oma itseni ja vihattu, kuin jonakin muuna rakastettu.

    Itsekin olen totta kai kokenut kateutta, mutta pidän mölyt mahassani. Mitä toisen haukkuminen tai vähätteleminen auttaa? Ei se tee itsestä millään tavalla parempaa. Ikävien puheiden tarkoituksena on usein mitätöidä kateuden kohde, mutta faktat kyllä pysyvät faktoina, vaikka yksittäinen tai useampikin ihminen jauhaisi kuinka paljon paskaa. Jos käytetään vaikkapa kauneutta esimerkkinä, niin ei ihminen rumaksi muutu, vaikka miten yrittäisi panetella.

    Hyvä, ettet sinäkään enää nöyristele tuollaisten ihmisten edessä. Blogisi perusteella olet upea nainen, äläkä missään tapauksessa peittele sitä. Kaltaisiasi ihmisiä pitäisi olla enemmän. Pidä lippu korkealla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos erittäin paljon! On kyllä ollut todella mahtava kuulla, että entrystä on ollut näin paljon iloa. Epäröin aluksi sen kirjoittamista melko paljon.

      Kuvauksesi kuulostaa kieltämättä hyvin tutulta itsellenikin. Ja tuo on erittäin hyvä pointti: ei se latistaminen muuta faktoja mitenkään. Jos muuttaa, silloin se, jonka käsitys on muuttunut, ei oikeasti tunne valheellisen tai vääristelevän puheen kohteena ollutta ihmistä.

      Kiitos vielä kommentista! Se oli erittäin jees luettavaa. :)

      Hyvää sunnuntaita!

      Delete
  15. Vaikutat kyllä ainakin tän blogin perusteella aika tyrkyltä tyypiltä, että ehkä se käy ärsyttämään ihmisiä, jotka mieluummin antavat ilmapiirin kehittyä itsestään ja haluavat että kaikki erilaiset persoonat yhdessä pääsisivät esille, ryhmähenki ja silleen. Dunno, kun en sua henk. koht. tunne, ite olen voimakas persoona ja mun mielestä voi ja pitääkin antaa vähän periksi ja armoa muille, tiedostaa ja ottaa huomioon oma voimakas luonteensa ja se, että kaikki eivät ole yhtä avoimia ja nopeasti syttyviä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Miten ihmeessä on joku voinut saada tollasen kuvan, että olet TYRKKY?! En tajua. Olet todella kaunis, ehkä se sitten hänen mielestä riittää siihen.

      Mä olen saanut susta todella ihanan, kauniin, kauniin myös sisäisesti ja fiksun kuvan. Lisäksi olet todella lahjakas taiteellisesti (ainakin). Mun ei pitänyt kirjoittaa tähän ensin mitään, mutta oli pakko, kun tämän kommentin näin. En tunne sua mitenkään, ehkä ollaan joskus esittäydytty, mutta siitäkään en oo varma, mutta siitä kyl oon etten mä ole susta mitään tyrkky-viboja saanut :D

      Mullakin vähän sama homma ollut kun olin noin nuori kuin sä ja nuorempi. En kyllä ole koskaan ollut noin kaunis/tyylikäs/eläväinen/suosittu jne.yms., mutta siis samoin tavoin olen rajoittanut itseäni. Nykyään elän kuten itse haluan, onhan tää mun elämä ja se on sun elämä ja sä olet sen päähenkilö :)

      Delete
    2. Kiitos hirveän paljon kannustavista sanoista. Tuli hyvä mieli <3

      Suoraan sanottuna itse asiassa veikkaan, että ko. kommentin kirjoittaja on eräs tällainen tuttava, johon tekstin pätkät osuvat valitettavan syvälle. Ja siksi mahdollisesti rustaillutkin anonyyminä. Kirjoitustyylissä on sen verran paljon samaa... Enpä sitten tiedä miksi joku tekisi niin, mutta kaipa siinäkin on pointtina jotenkin julkisesti yrittää saada toinen näyttämään siltä tyrkyltä tai jotain. :/ Tai latistaa ja lannistaa itsetuntoa, jonka kokee uhkaavan korkeaksi tms. Ja voinhan olla väärässäkin. Voihan kyseessä oikeastikin olla vain random lukija, joka on sellaisen kuvan saanut. Kurja juttu silloin tietty. Mutta eipä sitä kaikkia voi miellyttää... :(

      Mutta kiitos kyllä sinulle HiDi mielettömästi. Sanoit todella kauniisti ja perusteellisesti asioita ja sait minulle jotenkin ihan liikuttuneen olon. Ja tuo on jotenkin mahtavasti sanottu. Olla oman elämänsä päähenkilö <3 Erittäin lämpimästi tervetuloa lueskelemaan blogiani. :) Ihanaa saada kaltaisiasi lukijoita!

      Delete
  16. En ole varma, luitko kirjoitusta ihan täysin läpi. Tietenkin muille pitää antaa periksi ja sitä tilaa, kuten tuossa kirjoitinkin antaneeni. :) Enemmän kyse on siitä, että kuolettaako itsensä ja joutuuko jatkuvasti kokemaan huonoa omaatuntoa siitä, jos on jossakin hyvä. Toki, voihan se olla, että vaikutan itseäni tyrkyttävältä, mutta ei kaikkien tarvitse onneksi pitää minusta. Kuten todettu, joskus tietyt ihmiset eivät vain sovi yhteen. Se on täysin okei ja normaalia. Sääli, että kommenttisi oli anonyymi. Olisin mielelläni lukenut omia kirjoituksiasi, sillä ainoana negatiivisena kommenttina onnistuit herättämään ihan oikeastikin mielenkiintoni!

    ReplyDelete
  17. Kun lattaa itsensä esille tässä maassa ja tässä kulttuurissa, ihmiset ottavat tehtäväkseen arvostella ja latistaa alas. Täällä pitäisi yrittää miellyttää kaikkia oman nielenterveytensä kustannuksella. Itse laitoin taannoin välit poikki kouralliseen ihmisiä, jotka eivät mistään huolimatta suostuneet hyväksymään minua osaksi heidän ryhmäänsä - sosiaalisuudesta ja ystävällisyydestä viis. Kun tarkemmin ajattelin asiaa, olivat lähes kaikki elämäni asiat paremmin kuin heillä. Terve parisuhde, harrastuksia, koulutus, työpaikka, oma koti... Kateus? En tiedä, mutta en jaksakaan ymmärtää. Heillä on mahdollisuudet vaikka mihin, mutta jos valitsee helpoimman tien, joutuu ehkä viettämään koko elämänsä muiden varjossa, "tyytyen" siihen mitä saavat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kovin valitettavaa. Aihe on myös selkeästi todella puhuttava, sillä tämä entry on tainnut kerätä kaikkein eniten kommentteja. Näiden joukossa taitaa olla myös se ainut negatiivinen haukkumiskommentti, joka on tullut, ja senkin kirjoitustyylistä veikkailin, että kyseessä oli eräs tuttavani. Veikkaan, että kyseessä on varmaan myös jokin aika kulttuurinenkin seikka. Itse en tietty tahtoisi jyräillä ketään tarkoituksella saati muutenkaan tarkoita mitään pahaa. :( Paitsi siinä vaiheessa, kun oikeasti tulen ahdistetuksi tarpeeksi nurkkaan, alkaa mullakin tulla vaan mitta täyteen. :/ Mutta onneksi tosiaan aiemmista tavoista irti päästettyäni elämänlaatuni on parantunut huomattavasti. Moni noista haukkujista syyttää kaltaisiani ihmisiä siitä, että heillä menee huonosti. Mutta entä, kun heillä menee huonosti senkin jälkeen, kun en ole heidän elämässään?

      Tässä hiljan eräs bloggaaja kirjoitti huiman hienosti aiheesta!

      Tässä osuva quote tekstistä:
      "Mielestäni täällä Suomessa on valloillaan ärsyttävä hyssyttelyn ja seiniin sulautumisen ilmapiiri. Tuntuu, että yleinen ihanne ihmisestä on kiltti, harmiton tyyppi, joka ei ärsytä ketään eikä ainakaan tuo itseään esille. Mielellään sellainen hiljaisempi. Hoitaa näkymättömästi työnsä, käyttäytyy moitteettomasti ja jos hänellä on suuria haaveita, pitää suunsa supussa. Ajatella nyt, jos haaveilee ääneen, julkisesti ja vailla nöyryyttä! Jos sitten ei koskaan saavutakaan sitä haavetta? Mitä muut ihmiset sitten ajattelevat?"

      Ja itse teksti löytyy täältä:
      http://fitever.blogspot.fi/2013/11/viimeinen-valitusvirsi-no-ei-muuten.html?spref=fb

      Tsemppiä kaikille ihanille ihmisille päivään! Olkaa ihania, kauniita, kivoja, hersyviä ja persoonallisia! ^^

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...