Flunssaa ja orkideoja

Uusi vuosi on alkanut. Blogi ei ihan vielä täytä vuotta, mutta lukijoita on kertynyt jo ihan mukavasti!

Voisi hiljalleen jo sanoa, ettei leikkaus kummittele enää mitenkään, minkäänlaisina tuntemuksina tai kipuina ainakaan. Viikko sitten kävin ensimmäistä kertaa lenkillä sitten syyskuun ja tein myös läjän vatsalihassarjoja. Saatoin vetää homman överiksi innostuksessani, mutta pamahdin flunssaan. Sinänsä sääli, koska ensimmäiset kuvaukset olisivat ensi lauantaina, ja leikkauksen sekä joulun jättämät ekstra-Tapolat ovat mukavasti vyötäisillä! Toivotaan, että flunssa paranee kuitenkin, niin nenänpielet eivät ole niin rikkirevityt ja kipeät, eikä leuanalunen niin turvonneena. Olisi ikävää, jos kuvaus epäonnistuisi, sillä se on asiakastyö kuitenkin. Tuotetta mainostaessa on erilaiset "säännöt" kuin silloin, jos kuvataan henkilöä itseään. Se onkin oikeastaan asia, jonka tahtoisin monesti kuvien katselijoiden muistavan: usein mallin avulla kuvataan jotakin käsitystä tai fantasiaa. Silloin ei aina riitä ihan arkilookki, eikä yksikään malli ei herää näin uudenvuodenpäivänä pedistään Limecrimet naamalla ja ihastuttavat piilolinssit silmissään korkkiruuvikiharat täydellisesti tyynyliinalle laskeutuen kuin anime-elokuvassa (tai okei, jos ei muista puhdistautua ennen simahtamista, niin..). Juhlimiskierroksen ja muutaman yön pärskinnän sekä niistelyn jälkeen herkästi herneen ihohuokoseensa vetävä ihoni ainakin on asteen lähempänä paloautoa ja silmätkin uppoavat jonnekin mustiin aukkoihin.

En tehnyt uudenvuodenlupauksia sen ihmeemmin oikeastaan. Vietin illan hyvässä seurassa ystävieni kanssa ja kiersimme useammatkin paikat. Sitten väännettiin kunnon karppimättöruokana pekonimunakkaat vielä aamuyöstä ennen nukkumaanmenoa, pohtien maailman menoa ja sitä, miten niin moni elää muiden ihmisten elämää. Hyvä puolensa oli ehdottomasti, että alkoholi turrutti kipeän kurkun ja pakotti uinumaan ensimmäiset kunnon unet useampaan päivään. Oloni on oikeastaan siis aika levännyt!

Olen pohtinut, mihin suuntaan veisin blogia. Tavallaan olisi mahtavaa kirjoitella enemmänkin ajatuksia, eikä postailla pelkästään kuvia, mutta suoraan sanottuna pelottaa, mihin se johtaisi. Tuntuu, että se, joka uskaltaa lausua jotakin Netissä, antaa muille "luvan" tehdä itsestään koiranruokaa. Virtuaalimaailmassa ihmisten käytöstavat ovat usein todella ikävää tasoa. "No se on Internet" ei riitä minusta ihan tekosyyksi. Ihminen siellä kaiken taustalla on kuitenkin, vaikka ei näkisikään häntä juuri siinä edessään. Jotkut sanovat, että bloggaajat ovat julkkiksia, joten heitä saa haukkua. Se on kenties se erikoisin väite kaikista... Eikö kuka tahansa nettiin säännöllisesti kirjoittava silloin olisi julkkis? Vai täytyykö olla Blogger, WordPress tai jokin kattosivusto, joka tekee eron? Minusta on julkkis-bloggaajiakin toki, mutta kaikki eivät sitä suinkaan ole. Ja oli ihminen tunnettu tai ei, parempihan olisi aina mieluummin kritisoida tekoja ja mielipiteitä kuin haukkua ihmistä itseään. Asiallisuudella voidaan saada monia epäkohtia eteenpäin! Tokihan siis ymmärrän, ettei voisi olla niin tekopyhä, että kieltäisi ihmisiä provosoitumasta ja olemasta eri mieltä. Enemmänhän tämä pieni jännitykseni koskee niitä, jotka flippaavat ihan vain bloggaajan olemassaolosta. Tuttavani saa jopa tappouhkauksia, vaikkei oikeastaan tee muuta kuin ihan vain postaa meikkikuvia yms. Omalla kohdallani blogini aiheuttama noteeraus on ollut lähinnä sitä, että välillä joku tulee baarissa tai kaupungillä kysymään "Oletko sä Shadow Self? Mä luen sun blogiasi!". Se on ihan mukavaa ja olen sitä kautta tavannut parikin uutta tuttavuutta! Harvemmin on niin kiire, ettei ehtisi vaihtaa sanan tai pari. :) Toki toisinaan se on pelottavaakin ymmärtää, että kirjoittaessaan ihan oikeasti kertoo koko maailmalle jotakin itsestään. Siksi en luonnollisestikaan puhu asioista, jotka voisivat liiaksi häiritä vaikkapa työn saamista.

Voisin jatkaa aiheen pohtimista pitempäänkin ja ottaa mukaan jokaisen nyanssin ja seikan asiassa, mutta kieltämättä tukkoiset ontelot hankaloittavat jaksamista ja ajatusten kasassa pitämistä. Ehkäpä kirjoittelen tästä jossakin vaiheessa pitemmän tekstin, niin näkökulma tulee avattua paremmin.

Sitten erityisen mukaviin aiheisiin! Joskus blogin alkukuukausina kerroin pelastamistani orkideoista, joista yksi alkoi tuolloin kukkia. No, nyt puolitoista vuotta orkideojen hankkimisesta tämä toinenkin rescue-orkidea päätti tehdä ensimmäiset kukkansa! Edellinen kukka oli kaunis magentan värinen. Tämä toinen yllätti myös ihastuttavasti: se on valkeapohjainen, mutta siinä kulkee pinkkejä raitoja. Lähellä keskustaa pohjan väri muuttuu himmeäksi limeksi ja ihan keskellä keltaiseksi. Tosi nätti. <3 Väri vaihtelee hieman valaistuksen mukaan, mutta tässä jokunen kuva tästä kaunokaisesta. Viereiset hyvin pinkit lehdet kuuluvat tälle edelliselle orkidealle, joka onkin kukkinut kuukausikaupalla hyvinvoivana!







2 comments:

  1. Ainahan siinä on vaarana, että omat mielipiteet ajavat riitoihin netissä ja saa ehkä vielä "oikeassakin" elämässä haukkuja siitä, mutta toisaalta, miksi välittää sellaisista huonoa tuulta tuovista kommentoitsijoista? Miksei vain aivan totuuden mukaisesti näyttää aitoa itseään niin luonnossa kuin netissäkin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Tokihan siis ymmärrän, ettei voisi olla niin tekopyhä, että kieltäisi ihmisiä provosoitumasta ja olemasta eri mieltä. Enemmänhän tämä pieni jännitykseni koskee niitä, jotka flippaavat ihan vain bloggaajan olemassaolosta. "
      Eli en tarkoita riitoja, vaan sitä, että jostain syystä netti vaan ihmisen kasvottomaksi tehdessään myös saa jotkut unohtamaan, että toinen on ihminen. Sanotaan siis ilkeyksiä ilkeyden vuoksi helpommin kuin tosielämässä, vaikka perustetta ei olisikaan. Yleensä se tuntuu tapahtuvan silloin, jos tyyppiä ärsyttää jokin, mutta varsinaista vasta-argumenttia ei oikeastaan ole.

      En koe, että se, jos kerron itsestäni vähemmän ja vedän henkilökohtaisuuksia vähemmän pöydälle kaikkien eteen olisi välttämättä jotenkin... ei-aidon-itsen-näyttämistä tai sellaista. :) Se on enemmän sitten taas ihan turvallisuusseikka. Enemmänhän tuo on tosiaan valintakysymys, sillä ilkeilyä tapahtunee joka tapauksessa...
      "Miksi välittää" - Koska on tunteva ihminen ja ikävästi sanottu asia voi tuntua pahalta, vaikka sen sanoisikin anonyymi tyyppi näyttönsä takaa. :) Mutta kieltämättä olisi aika awesome, jos voisi olla välittämättä ihan täysin! Jotkut sanovat, että ajan kanssa moiseen onneksi turtuukin. Mutta dunno... se kuulostaa aika surulliselta toisaalta myös.

      Todennäköisemmin tulen valitsemaan ainakin kokeilla, mitä tapahtuu, jos kirjoittaa enemmänkin ajatuksiaan.

      (Ai niin! Ehkä olisi ollut tarpeen mainita, että olen käynyt yhdet Eduskuntavaalit läpi. En saanut oikeastaan negatiivista palautetta ajatuksistani. Sen sijaan (onneksi vähäisten) negaajien kärinä kohdistui ikääni, sukupuoleeni ja siihen, että olen "liian nätti Eduskuntaan, luuletko sä että sä pääset sinne vaan olemalla kaunis, saatana". Useammilla nuorilla amatööripoliitikkokavereilla oli kuitenkin paljon rumempikin kohtalo. Siksi mulla on ehkä omanlaiset traumat ihmisen keskittymisistä epäoleellisiin. :D)

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...